Jousiammunta on perheharraste parhaimmillaan. Sitä voivat harrastaa tietyin edellytyksin lapset, nuoret, aina seniori-ikään saakka, tytöt, pojat, miehet, naiset, yksin tai ryhmässä. Jousiammunnassa on eri lajeja, mikä antaa mahdollisuuden myös valintoihin.

Jousiammuntaa voi harrastaa sekä kesällä että talvella, sisällä ja ulkona. Siinä on aina mahdollisuus joko saada selkeä kuva tasostaan vertailukelpoisesti ja yksiselitteisesti numeroina, tai testailla ja kehittää erilaisia jousiammuntaan liittyviä asioita. Eri ominaisuuksia omaavat ampujat voivat perustella omia tapojaan toisille ja tulos näyttää niin haluttaessa numeroina tapojen eron tai merkityksettömyyden.

Suurin osa ampujista kokeilee kilpailemista jossakin vaiheessa. Kilpaileminen ei kuitenkaan ole se ainoa juttu.

Talvella sisätiloissa ammuttaessa on mahdollisuus tiloista riippuen rentoutua ja sitten taas keskittyä omaan tahtiin. Yleensä lämpimissä tiloissa ajan kulua ei useinkaan huomaa, sillä keskittyminen vie ajatukset muualle.

Tauluammunta tapahtuu kesäisin kenttäolosuhteissa, jolloin voi vapaa-ajanomaisesti ulkoilla. Ammuntatavasta ja matkasta riippuen tulee käveltyä kentällä ja ulkoiltua 60....180m / ammuttu nuolisarja.

Maastoammunta on tavallaan metsässä/luonnossa tapahtuvaa vaellusta radalla, jolloin ammutaan merkityillä rasteilla, ja siirrytään seuraavalle. Rasteja on radasta riippuen 12 - 24 rastia joten on hyvä varata aikaa, ettei tarvitse tulla kesken pois.

Katso jousityyppien esittely tästä: