Jousiammuntaseura ZIRKO toimii Vantaalla.

ZIRKO kuuluu juosiammuntaseurana Suomen jousiampujainliittoon ja noudattaa liiton sääntöjä seurana, sekä nauttii liiton oikeuksista ja velvollisuuksista. Seuran kilpailijoilla on mahdollisuus myös osallistua kansallisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Järjestäytymisen myötä seuran on mahdollista järjestää toimintaa ja kilpailuja jotka ovat kansainvälisen jousiammunnan mukaisia ja mm. ennätykset näissä kilpailuissa on mahdollista hakea EM- ja MM-tuloksiksi.

Suurin toiminnan osa on kuitenkin kansallinen seuratoiminta ja nuorisotyö. Kaikkien on mahdollisuus tulla seuran tutustumis- tai harrasteiltoina kokeilemaan jousiammuntaa seuran välineillä. Talvella Rajatorpan kalliosuojassa ja kesällä Petikon ulkoilualueelle taulu- ja maastoradalle. Tapahtumissa ja ammuntakokeiluissa on maksu jolla kustannetaan tilavuokrat ja välineitten kustannukset. Tutustumisissa alkuopastus on kokeiluun kuuluvaa.

Kansainvälisyys on pieni osa toimintaa, sitä kautta on kuitenkin mahdollisuus päästä, niin halutessaan, aina maailman huipulle ja osalla lajeista Olympialaisiin asti.

Mahdollisuuksien mukaan seura järjestää myös yritystapahtumia.